maanantai 24. syyskuuta 2012

Järkeistämistä tarvitaan, ei rahalla vaan järjellä

Moni asia, joka nyt nousee kunnallisvaalien alla keskusteluun, liittyy rahaan. Voivotellaan kovasti millä ihmeen rahalla suuret ikäluokat hoidetaan laitoshoidossa, kun se on niin kallistakin. Raha on sellainen asia, jota täytyy osata hakea oikeista luukuista, niin kuntaan kuin yksityiselle ihmisellekin. Kukaan ei lisää rahaa tule lykkäämään kyselemättä toiminnan tarkoitusta ja vaikutusta. Kaikkeen toimintaan ei kuitenkaan tarvita rahaa lainkaan. Suomalaiseen terveydenhuoltoon lykätään rahaa jatkuvasti, osa tästä valitettavasti valuu yksityisille yrityksille, jonnekin verojen tavoittamattomiin. Tällainen toiminta ei ole järkevää tai avointa. Rahoittajan (maksajan, kunnan tapauksessa siis sekä valtuuston että kaikkien kuntalaisten) tulisi voida kysyä mitä rahalla saatiin. Tuloksellista toimintaa kelpaa esitellä ja jos on saatu aikaan oikeita asioita, rahoitusta toimiville rakenteille kyllä jatkossa löytyy. Mutta raha kun ei luo niitä toimintatapoja tai hoida vanhuksia/lapsia/eläinten oikeuksia. Ihmiset ovat keskeisessä roolissa. Täytyy löytää niitä ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään yhdessä, itse, aktiivisesti asioita ja rakentamaan toimivia yhteisöjä ja toimintatapoja. Kun laitoshoidossa kukaan ei oikein ole vastuussa mistään, vaan vastuu on hävinnyt eri virkatahojen luukuille ja työntekijät palkataan pätkätöihin eri paikkoihin aina eri viikoiksi, ei varmasti löydy niitä tarvittavia keskushenkilöitä.

Monessa asiassa menestyksen avaimet ja tarvittava rahoitus ovat jo olemassa, tarvittaisiin vain toimintojen katsomista kokonaisuutena ja päätöksiä järkevästä tavasta toimia. Kun luodaan erilaisia kilpailevia toimintatapoja ja pidetään kiinni esimerksiksi virastojen omista toimintatavoista, ei voida saavuttaa asiakasta hyödyttävää uudistusta. Suomessa on jo pitkään kehitetty erilaisten toimijoiden erilaisia systeemejä, esimerkiksi ristiriidat kuntien ja valtion rahoituksessa, terveydenhoidon ja sairaaloiden eri osa-alueet täysin erillisinä toisistaan tai tiedonkulku, joka on täysin olematonta vaikka KELAn ja työvoimatoimiston välillä. Olisi olemassa sekä sähköiset välineet että rahoitus toteuttaa asioita järkevämminkin, eniten ehkä tarvittaisiin asiantuntemusta, kiinnostusta, avoimuutta, asiakaslähtöisyyttä ja ennenkaikkea oikeanlaista asennetta. Asenne on se pieni ero meissä kaikissa, joka kuitenkin voi tuoda sen suurimman muutoksen. Kun asennoituu elämään niin, että on mahdollista saavuttaa haluamiaan asioita ja tekee töitä sen eteen, asiat sujuvat paremmin. Samoin kuntatasolla tulisi olla tahtoa miettiä asioita yhteistyössä eri toimijoiden (tai vaikka eri puolueista tulevien) kanssa. Ei vain omasta lähtökohdasta vaan asiakkaan lähtökohdista.

Velan ottaminen ei ole kestävä ratkaisu, eikä kaiken perustoiminnan ulkoistaminen. (Sitten ulkoistamisen aiheuttamien virheiden tai vastuiden penkominen ja kallis selvittely.) Kunnan tulee pystyä toteuttamaan peruspalvelut itse. Budjetissa tarvitsee tehdä valintoja, kaikkeen ei voi syytää rahaa tuntematta onko tämä toimiva tapa ja miten se toimii yhteydessä toisiin osa-alueisiin. Kokeiluista tulee lisäksi uskaltaa oppia. Liikaa perustetaan työryhmiä ja kehitysprojekteja, jotka lopulta päätyvät tuottamaan raportin, jota kukaan ei lue ja josta ei opita mitään seuraavaa yritelmää perustettaessa. Meillä on jo olemassa paljon raportteja, tietoa ja eri ryhmien kokemuksia kunnallisista palveluista, otetaan ne huomioon tulevaa rakennettaessa. Moni asia on julkisissa palveluissa jo hyvin, hienoa että ne ovat olemassa, mutta järkeistämistä palvelujen toiminnassa ja niiden saatavuudessa asiakkaalle riittää.

Laitoshoidon parantaminen on tärkeää, mutta kuinka moni laitoshoitoa arvosteleva on käynyt vierailemassa edes omia sukulaisiaan ilahduttamassa sairaaloissa tai hoitolaitoksissa? Hoitohenkilöstö ei koskaan kuitenkaan voi korvata oman perheen läsnäoloa. Vapaaehtoistoiminnallakin voitaisiin tukea virkistäytymistä laitoshoidossa (esim ulkoiluapuna) tai lastensuojelussa tai perhetyössä. Mutta se edellyttää, että ensin rakenteet olisivat toimivia ja meillä olisi työntekijöinä ja johdossa sitoutuneita tehtävästään kiinnostuneita henkilöitä, joilla on mahdollisuus luoda yhdessä hyvät toimitavat juuri kyseisessä yksikössä.

Vai olenko ihan väärässä? Tarvitsemmeko kuitenkin siis vain lisää rahaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti